Kalauutiset

1.11.2018 13.17

Pyhäjärven kalatalous kiinnosti Rannikon kalastusaluepäivien osallistujia

Rannikon kalastusaluepäivät järjestettiin loka-marraskuun vaihteessa Turussa ja Säkylässä.

Rannikon kalastusaluepäivät järjestettiin 31.10.-1.11.2018 vaihteessa Turussa ja Säkylässä, järjestäjinä Kalatalouden Keskusliitto ja Satakunnan kalatalouskeskus, rahoittajana Varsinais-Suomen ELY-keskus.

Kalastusalueet jäävät vuodenvaihteessa historiaan ja tilalle tulevat uudet kalatalousalueet. Ensimmäisen päivän ohjelmassa olikin lähinnä uudistukseen liittyviä aiheita rahoituksesta käyttö- ja hoitosuunnitelmiin. Tero F kalastusaluepäivät 1 palsta


Toisena päivänä oli vuorossa vierailu Säkylään, jossa osallistujille esiteltiin Pyhäjärviseudun tutkimukselle perustuvaa monipuolista kalataloutta. Pyhäjärvi-instituutin Tero Forsman ja Marko Jori kertoivat vähempiarvoisten kalalajien jalostuksen kehttämistyöstä 1990-luvulta lähtien. Menestyksekkään työn tuloksena on käänteentekevä särkikalapihvituotanto. Tästä kertoivat lisää Apetitin Hanna Pere ja Jarkko Alho. Kiinnostuneet vieraat pääsivät tutustumaan myös Säkylän kalasatamaan, jota esitteli Säkylän Pyhäjärven Kalastusalueen isännöitsijä Markku Mäntyranta.





Palaa otsikoihin